Palomuuri mielen ja paperin välissä

Ei ollut tarkoitus kirjoittaa uutta blogimerkintää näin usein, mutta minulla nyt sattuu olemaan normaalia enemmän aikaa. Minkä takia? Otsikko oikeastaan sen kertoo, mutta jos asia ei vielä ole auennut, niin jatka lukemista.

Kerroin edellisen blogautuksen alussa, että jos kuvaa ei kokonaisuudessaan näe mielessään, niin pitää vain kokeilla hahmotella, jonka jälkeen lopputulos voi olla jotain mielenkiintoista. Mutta entäpä jos sinulla on tarkka tieto siitä, mitä kuvassa tulee olemaan, mutta et silti hahmota mielessäsi yhtään mitään? Ei mitään järkeä, vai mitä? Ja mitä tapahtuu, jos yrität hahmotella jotain sellaista, jota en näe mielessäsi? Tulee ämpärillinen paskaa, mutta tälle asialle on olemassa aavistuksen virallisempi termi: Taiteilijan blokki.

Ka mikä vittu se on?

Jos olet piirtäjä, etkä ole kokenut tätä ns. "taiteilijan blokkia", niin onneksi olkoon! Jos olet sellaisesta kärsinut tai kärsit siitä tällä hetkellä, niin otan osaa. Jälkimmäisessä tapauksessa kirjaimellisesti. Jotkut väittävät, että sellaista asiaa ei ole olemassakaan! Väitän kyllä jyrkästi vastaan.

Mitä tämä blokki sitten tekee? Pistää ainakin vituttamaan, se on varma! No lyhyesti sanottuna, se estää uuden sisällön tuottamisen. Se on yksilökohtaista, miten se toimii, mutta minun tapauksessani kaikki piirtämäni näyttää paskalta, enkä osaa hahmottaa kokonaiskuvaa päässäni, jonka takia se on mahdoton luoda paperille. Tästä syntyy vahva turhautuneisuuden tunne, joka tuntuu päässä inhottavana paineena ja levottomuutena. Se voi aiheuttaa jopa päänsärkyä, joka pistää sitten ärsyttämään, joka pahentaa tilannetta vielä entisestään. Eli tällaisen blokin aikaan saatan olla hieman äkäisellä päällä, joten lähesty varoen.

Kuten sanoin, tämä tila on yksilöllinen. Aika usein asian laita on, että piirtäjällä ei ole ideoita, joten hän ei voi piirtää paperille mitään. Minun tilanteeni kuitenkin on, että minulla on ideoita, mutta en kykene piirtämään niitä paperille syystä tai toisesta. Ikään kuin kuva ei olisi vielä oikein valmis, ja sen pitäisi antaa hautua jonkin aikaa alitajunnassa, kunnes sen hahmottaa kokonaan. Pään sisällä näkyy vain suttua.

Ja miten pitkään tämä tila kestää? En tiedä. Viimeksi se kesti vain pari päivää (onneksi), mutta se voi kestää jopa kuukausia. En kuitenkaan malta uskoa, että tuo blokki kestäisi minun tapauksessani viikkoa kauempaa. Minä näet unohdan nopeasti typerät asiat.

Mistä se johtuu?

Mene ja tiedä. Milloin mistäkin. Aika usein taitaa blokki kuitenkin kulkea käsi kädessä stressin kanssa. Jos pääsee stressistä eroon, niin pääsee blokista eroon. Simple as that. Periaatteessa se voi johtua ihan mistä tahansa. Itse en ole vielä selvittänyt oman blokkini syytä. Voi olla, että takaraivossa naputtaa ajatus keskeneräisestä piirustuksestani, tai sitten olen yksinkertaisesti vain piirtänyt liian paljon, joten aivot tarvitsevat lepoa. Onhan tästä piirtämisharrastuksen aloitusajankohdasta n. vuosi, ja olen piirtänyt keskimäärin yhden kuva päivässä tuon vuoden ajan. Tai ehkä se on jotain ihan muuta! Ei minulla käsittääkseni kuitenkaan stressiä ole.

Miten siitä pääsee eroon?

Tapoja on monia. Voi joko lukea netistä vinkkejä asiaa varten, jos vaikka jokin niistä auttaisi. Ehkä pitää vain rentoutua pari päivää ja unohtaa piirtäminen tuoksi ajaksi kokonaan. Jospa haluaisit käytä jossain matkalla? Jospa asia korjautuu, jos ongelmasta tekee blogimerkinnän?

Itse ajattelin tuon viimeiseksi mainitun lisäksi läskeillä pari seuraavaa päivää, ja keskittyä muihin harrastuksiini. Uskoisin sen auttavan. Periaatteessa voisin piirtää tuota keskeneräiseksi jäänyttä työtäni, kun se ei vaadi enää minkäänlaista hahmottelua. Se kokonaiskuva kun on jo pakkautunut tuonne alitajuntaani. Noh, katsellaan...

Lopuksi

Katos perkele! Kirjoituksesta ei tullut niin pitkä, ja voin jo oikein tuntea levottomuuden katoavan pääkoppani sisältä... Tai sitten se vain on tuo päänsärkylääke, jonka otin jokin aika sitten.

No Rich pakenee pelimaailman uumeniin alitajuntaansa nollaamaan. Rentoutumalla tästä selvitään!

Luomistyön tuskaa

Aloitin tuossa piirtämään ensimmäistä ruutua Improving Skills-sarjakuvani 20. osaan. En tiedä mikä lienee homman nimi, mutta en vain yksinkertaisesti pystynyt kuvittelemaan koko ruutua päässäni... Tämähän on ihan perseestä!

No noin minä olisin reagoinut vielä muutama sarjakuva takaperin, mutta nyt olen jo hyvin pitkälti tottunut tuohon tunteeseen. Jos kuvaa ei näe mielessään, niin pitää ruveta kokeilemaan hahmottelemalla. Se on oikeastaan aika pirun hauskaa, ja lopputuloksesta tulee yleensä jotain hyvin mielenkiintoista! Vaikka minun kärsivällisyyteni onkin kehittynyt melkoisesti sitten ensimmäisen sarjakuvani osan, niin vielä iskee aika-ajoin turhautumisen tunnetta, josta tämän kirjoituksen keksin tehdä.

Renkaita lämmitellen

Kun saan sarjakuvan valmiiksi, minulla on tapana pitää parin päivän tauko ennen kuin rupean piirtämään seuraavaa osaa. Jatkuva piirtäminen nimittäin rupeaa puuduttamaan pidemmän päälle. Parin päivän tauko motivoi huomattavasti, ja energia palautuu!

Mutta tauon ja ensimmäisen ruudun luonnoksen välissä tapahtuu jotain muuta, nimittäin "alkulämmittely". Tämä vaihe kestää niin pitkään, kuin tarve vaatii, mutta tähän mennessä kolme päivää on riittänyt. Alkulämmittelyn aikana minulla on tapana tutkia tarkemmin edellistä sarjakuvaani. Sinä aikana mietin, että mitä asiaa lähtisin kehittämään muita voimakkaammin, eli paikallistan piirrostyylini eniten ärsyttävimmän asian. Sitten piirrän harjoitusluonnoksen ensin niin, miten olen sen tähän asti tehnyt ja rupean hieman muokaamaan sitä. Toisin sanottuna: Kokeilen jotain uutta.

No tällä kertaa syyniin joutuivat ponien kuonot. Siis kuonot näyttävät minusta sivusta ja edestä siltä miltä pitääkin, mutta ongelma onkin niiden välissä. Minulla on hieman termit hukassa, mutta tarkoitan sitä kuvakulmaa, jossa nähdään hahmo yhtäaikaa sekä edestä, että sivulta, eli syntyy se kolmiulotteinen vaikutelma.

Vaikka olenkin osa osalta päässyt lähemmäksi haluttua kuonomallia, niin se ei ole vieläkään se oikeanlainen. Edellisten lämmittelyluonnosten jälkeen se näyttää minusta hyvinkin kivalta, mutta huomasin siinä samassa nousi esille toinen ongelma, mutta en ole aivan varma, mikä se on... Siksipä päätin skannata ne viisi harjoituskuvaa koneelle, ja liittää ne tähän blogiin tarkempaa analysointia varten. Jospa minä tämän kirjoituksen jälkeen tajuaisin mitä teen väärin.

Ensimmäinen kuva, kiitos!

No ensimmäisenä piirsin ihan kertauksena perinteisen sivuprofiilikuvan Twilightin päästä. Kuono on aavistuksen liian lyhyt ja unohdin näköjään laittaa nuo lisäripset (mitkä ikinä ovatkaan) tuohon silmän oikeaan - eh - kulmaan? Nuo asiat olisivat kuitenkin helposti korjattavissa, mutta teinkin tämän kuvan vain sen takia, koska en ollut koskenut perinteiseen lyijykynään melkein kuukauteen, eli halusin vain saada tuntuman takaisin.

Sitten itse asiaan!

Silmien suuntausta ja vähän tökeröä takaharjaa lukuun ottamatta tästä luonnoksesta tuli juuri oikeanlainen! Pyöristin kuonoa hieman ja lopputuloksesta tuli oikein söpö! Olin vähällä ruveta jo tekemään ensimmäistä ruutua sarjakuvaan, mutta ajattelin vielä sisäistää uuden kuonon piirtotyylin piirtämällä toisen ponin, mutta peilinä. Hyvä että päätin tehdä niin...

Kuono on kyllä aivan identtisen näköinen, mutta tyrin tässä jotain muuta, enkä ole varma mitä. Sen ainakin huomasin, että leuan kaari menee aavistuksen liian alas, ja se riittäisikin ongelman aiheuttamiseen. Näyttäisi myös siltä, että takaharja on aavistuksen liian paksu, joka aiheuttaa illuusion, että Dashin pää olisi turhan leveä. Mittaustulokset kuitenkin väittävät toisin. Minusta myö vaikuttaa, että kuono olisi hieman liikaa oikealla. Kaikki on milleistä kiinni!

No kuva Dashista on vielä siedettävä, mutta seuraava ei niinkään.

Ja tässä vaiheessa alkoi tuntua se tuttu tunne otsalohkossa. Ei vain ymmärrys riitä, miksi ei kykene piirtämään toista yhtä hyvää kuvaa, kuten ensimmäinen, vaikka kuinka yrittäisi. Nyt kuitenkin tajusin, että tässä on täysin sama ongelma, kuin Dashin kuvassa; leuan viiva menee liian matalalta. Kuono on myös vähän väärin asetettu, mutta se sentään näyttää oikeanlaiselta! Vielä kuitenkin löytyy toinen kuva Lyrasta...

Kun sain tämän valmiiksi, ajattelin ensin: "Kato perkele! Tämähän näyttää hyvältä!" Sitten erehdyin vertailemaan sitä kolmeen muuhun harjoitusluonnokseen, jonka jälkeen totesin päivän piirtämisen olleen siinä, ennen kuin kynä lentäisi seinään.

Edelleen sama ongelma! Kuono on sentään asettunut paremmin, kuin kahdessa edellisessä, mutta kokonaan näkyvillä oleva silmä on liian lähellä kuonoa! Harja taas... Noh, tavallaan se saisi olla korkemmalla kuonosta, mutta ei tuo nyt pahalta näytä. Taitaa tämä kuitenkin paremmalta näyttää, kuin edellinen kuva. Kai.

Lopuksi

Kuten huomata saattaa, olen hieman kriittinen omien töideni suhteen. Sitä minussa on moitittu, mutta toisaalta sehän tässä minua on eteenpäin vienytkin näin tekniseltä kannalta ajatellen, eikä siinä ole minusta mitään kritisoitavaa! Hyvinhän tämä on tähän asti sujunut!

Tähän loppuun vielä vertailukuva! Oli pakko kokeilla, että vaikuttaako se leukaviivan siirtäminen muka niin rankasti, ja tässäpä lopputulos:

Vastaus: Vaikuttaa. Takaharjan uloimman viivan siirtäminen taas ei vaikuta. Piirsin sen tosin hieman eri tavalla, eli se voi vaikuttaa!

Jospa vain olen hiljaa...

Sodassa ja sarjakuvissa kaikki keinot ovat sallittuja

Nyt kun tässä aloittelin tekemään tuota seuraavaa sarjakuvani osaa, niin ajattelin "vähän" kirjoittaa työni vaiheista. Itse olen jakanut sarjakuvan piirtämisen neljään pääosaan; suunnittelu, luonnokset, varsinainen piirtäminen, muu härpäke. Seuraava teksti käsittelee minun tapaani piirtää sarjakuvia. Jos olet aloitteleva sarjakuvien piirtäjä, niin tästähän voi saada vaikka vinkkejä! Ei sillä, ettenkö itse olisi amatööri...

Niin ja kirjoitusvirheitä varmaan löytyy ihan korikaupalla, jotta älkää niistä välittäkö! Mukavia lukuhetkiä!

Suunnitteluvaihe

Minulle on tullut tavaksi toteuttaa ensimmäisenä jonkin sortin synopsis. Eli tässä vaiheessa mietin, että mitä missäkin ruudussa tapahtuu, kirjoittelen hieman suuntaa antavia vuorosanoja, kuvailen mahdollisesti kuvakulmia jne. En tee tätä vaihetta turhan tarkkaan, mutta se on siitä huolimatta tärkeä homma kokonaiskuvan hahmottamisen kannalta. Rupesin kirjoittamaan tämän ns. "synopsiksen" jokaiselle sarjakuvani osalle joskus kymmenennen osan tienoilla. Alkujaan kirjoitin vain muutamalla lauseella jokaisen osan juonen lyhyesti, mutta osa osalta tekstin määrä vain kasvoi ja kasvoi. 19. osassa päätin sitten hieman parannella kirjoittamistekniikkaani lokeroimalla jokaisen ruudun tapahtumat erilleen. Tämä osottautui toimivaksi tekniikaksi ja tulenkin käyttämään sitä, kunnes keksin taas jotain parempaa. Synopsiksen kirjoitan tietokoneella.

Kun minulla on jokin käsitys siitä, mitä sarjakuvassa tapahtuu, on aika täydentää sitä kirjoittamalla alustava dialogi. Muistaakseni rupesin suunnittelemaan dialogin etukäteen samoihin aikoihin, kun rupesin kirjoittamaan synopsiksia. Alustava dialogi kertoi lopullisen ruutujen määrän, kunnes 19. osan kohdalla tilanne muuttui, jolloin synopsis otti vallan. Kirjoitan jostain kumman syystä dialogin ihan perinteisesti kynällä ruutupaperille. En ole ihan varma miksi, mutta se vain tuntuu huomattavasti mielekkäämmältä tavalta laatia vuoropuhelu. Jokainen tavallaan!

Dialogi yleensä muuttuu kolmeenkin kertaan ennen valmista sarjakuvaa. Idea kuitenkin pysyy samana alusta loppuun. Oikolukija auttaa sitten loppuvaiheessa kieliasun parannuksessa. Vaikka teknisesti englannin kielitaitoni onkin suhteellisen kohdallaan, niin minulla on tapana kirjoittaa asiat hieman - hmm - teknisesti? En ole ihan varma, mutta alkuperäisellä kirjoitusasullani sarjakuvani ovat vissiin hieman erikoista luettavaa. Saatan minä joku päivä vielä ymmärtää asian, mutta sille pitää vain antaa aikaa. Englannin kielitaitoni on kuitenkin parantunut huomattavasti siitä mitä se oli! Kiitos tämän sarjakuvaprojektin ja monien kilttien ihmisten, jotka jaksoivat auttaa asiassa!

Luonnosteluvaihe

Kun tiedän, miltä minkäkin ruudun pitää näyttää, on aika aloittaa luonnosten piirtäminen. Tässä vaiheessa on tullut tehtyä muutoksia jokaisen osan välein. Minulla oli tapana piirtää jossain vaiheessa eräänlaiset pikaluonnokset jokaisesta ruudusta. Käytin eli pari minuuttia per ruutu, jotta saisin idean siitä, minkälainen lopullisesta piirroksesta tulee. Vaikka ammattilaisetkin taitavat jotain tuon tapaista tehdä, niin totesin tuon olevan omassa tapauksessani vain ajanhaaskausta. Näen yleensä kuitenkin mielessäni jo valmiiksi, miltä ruudun pitäisi näyttää, joten jätin vaiheen joskus 18. osan aikoihin pois.

Sitten piirtämään! Tässä vaiheessa ainakin minun pitää ottaa huomioon monta asiaa. Yksi hyvin tärkeä asia on jättää tilaa puhekuplille. Unohdin huomioida tämän yhdessä ruudussa piirtäessäni 19. osaa, mutta onneksi tilanne oli helposti pelastettavissa. Alla oleva kuva selventänee tilannetta.

Luonnoksesta näkyy, että unohdin huomioida Dashin puhekuplan paikan, joten paperin yläreunassa ei juuri ole tilaa. Onneksi kuvakulma sattui olemaan tällainen, niin pystyin katkaisemaan pätkän luonnoksen alaosasta työstövaiheessa. Lopputuloksen rajaus toimii itse asiassa paremmin, kuin itse luonnoksen.

Kun nyt rajauksesta on puhe, niin käsitelläänpä sitä seuraavaksi. Itse pyrin yleensä piirtämään hahmoista vähän enemmän, mitä lopullisessa kuvassa näkyy. Yksi syy on, että se toimii ikään kuin varotoimena Photoshop-osuutta ajatellen, mutta se auttaa myös pitämään mittasuhteet lähempänä totuutta. Yleensä lopputulos on hyvinkin erilainen luonnokseen nähden, ja useimmiten myös parempi. Ohessa eräs rajausideoistani.

Kuten kuvasta näkyy, on luonnoksessa piirretty ponit niin, että kummankin päät ovat näkyvillä kokonaisuudessaan. Tämä auttaa minua pitämään niiden mittasuhteet oikeanlaisina. Jos olisin piiränyt luonnoksen suoraan vastaamaan valmista rajausta, olisi Dashin ja Twilightin päät todennäköisesti erikokoisia ja -muotoisia, koska en voi piirtää paperin ulkopuolelle, jolloin kokonaiskuva jää näkemättä. Tai no voinhan minä, mutta ei vain huvita pöytää ruveta pesemään jokaisen ruudun jälkeen. Luonnoksesta kuitenkin huomaa, että en piirtänyt esim. Dashin jalkoja ollenkaan, koska tiesin rajaavani kuvaa Photoshopissa myöhemmin. Eli minulla on luonnosteluvaiheessa tapana piirtää vähän "turhia" viivoja. Puhdasta ennakointia.

Omassa tapauksessa luonnosteluvaihe saattaa kestää nykyään pidempään, kuin varsinaisen työn tekeminen. 16. osaan asti tilanne oli päinvastainen, jolloin yhden luonnoksen tekemiseen kului korkeintaan puoli tuntia. Nykyään saattaa vierähtää puolitoista tuntia per ruutu, ja saatan joutua piirtämään osan niistä vielä uudelleen, jos lopputulos ei miellytä silmää. Jos luonnos on hyvä, niin varsinainen piirtämisvaihe on huomattavasti nopeampi toteuttaa, koska turhaa aikaa ei kulu korjailemiseen.

Taustat jätän useimmiten luonnosteluvaiheessa pois, ellei kyseessä ole sitten hyvin hankala kuvakulma. Silloinkin piirrän enimmäkseen suuntaa antavia rajoja. Sen lisäksi, että tämä tekniikka säästää aikaa, on se minusta huomattavasti mielekkäämpi tapa työskennellä. En vain yksinkertaisesti tykkää piirtää taustoja paperille. Niiden tekeminen tuntuu paljon luontevammalta tietokoneella.

Tämä luonnosteluvaihe kestää päivissä arviolta saman verran, kuin kokonaisruutujen määrä. Eli kymmenen ruudun pituisen sarjakuvan luonnostelu kestää keskimäärin 10 päivää. Luonnokset valmistuvat tietysti nopeammin, jos minulla sattuu olemaan aikaa ja energiaa riittävästi. Viikonloppuisin yleensä innostuu vähän enemmän, kuten edellistä osaa piirtäessä, jolloin sain viimeisteltyä kahdeksan ruutua kolmessa päivässä. Siitä tulee hyvä olo! Väkisin ei saa kiirehtiä! Se vain rupeaa stressaamaan, joka taas vaikuttaa piirtojälkeen negatiivisesti. Pitää piirtää vain siihen tahtiin, mikä tuntuu itsestä sopivalta.

Varsinainen työ

Luonnokset on piirretty ja ne miellyttävät silmää. On siis aika siirtää ne tietokoneelle ja aloittaa varsinainen työ!

Siirtäminen tapahtuu halvalla 50 euron Epsonin monitoimitulostimella. Tulostimena tuo laite on yksi perse, mutta skannerina se hoitaa tehtävänsä vallan mainiosti! Skannausasetukset ovat itseasiassa yllättävän monipuoliset! Mitenkään maailman nopeinta skannaaminen ei tosin ole, mutta minnepä tässä kiire olisi! Ja mitä korkeampilaatuista skannauksesta haluaa, sitä pidempään skannaaminen kestää.

Kun luonnokset on saatu koneelle, on aika ottaa piirtopöytä esiin ja avata Photoshop. Määritellään sarjakuvaruudun mitat, siirretään luonnos siihen, asetellaan ja rajataan sitä tarpeen vaatiessa, ja aletaan piirtämään hahmojen ääriviivoja. Tässä vaiheessa minä yleensä huomaan, jos kuvassa on jokin pahasti vialla. En tiedä mikä siinä on, mutta virheet erottuvat huomattavasti paremmin, kun kuvat näkee näytöllä. Ja kun tajuaa mikä on väärin, niin alkaa korjaileminen. En ole piirtänyt yhtäkään sarjakuvaa korjailematta, enkä todennäköisesti koskaan tule piirtämäänkään. Vaikka kuinka yrittäisi piirtää luonnokset viimeisen päälle, niin aina löytyy jotain säädettävää. Useimmiten korjaamiseen vaaditaan vain parin viivan liikuttamista muutaman millin verran johonkin suuntaan, mutta sitten on taas niitä tapauksia, joissa olisi helpompi vain piirtää kokonaan uusi luonnos. Korjailemisen takia hahmojen piirtäminen on kaikista aikaa syövin vaihe.

Eli aluksi piirrän hahmojen ääriviivat. Kehon ääriviivat omalle tasolleen (layerille), harjan ja hännän ääriviivat omalle tasolleen, harjoissa näkyvät raidat omalle tasolleen jne. Eli laitan kaiken mahdollisen omille tasoilleen, koska se mahdollistaa virheiden korjaamisen jälkikäteen ilman, että minun tarvitsee tehdä puolta kuvasta uudestaan. Tässä vaiheessa lienee sanomattakin selvää, että tasoja tulee olemaan paljon. Tästä syystä ne onkin hyvä nimetä kunnolla ja ryhmitellä oikein, jotta ne löytää jälkikäteen helposti. Ohessa kuva omasta ryhmittelytekniikasta.

Tasojen kanssa joutuu kikkailemaan vähän väliä ja uudestaan. Sarjakuvissa ei yleensä pahempia ongelmia esiinny, mutta voi jumalauta kun piirtää yksittäisiä kuvia! Sen lisäksi, että niissä on nykyään lähemmäs 100 tasoa per kuva, niin osa tasoista pitää jakaa moneen eri osaan, koska koko homma menee muuten perseelleen! Ei kuitenkaan sen enempää noista yksittäisistä piirustuksista. Tämän kirjoituksen aihehan on kumminkin sarjakuvat.

Kun ääriviivat ovat paikallaan, on aika värjätä hahmot. Värit löytyvät omasta kansiostaan ja jokaisella niistä on oma tasonsa. Eli kehon väri omalla tasollaan, harjan pääväri omalla tasollaan, suun väri omallaan jne. Tämä on suhteellisen nopea vaihe tehdä, eikä ole tuottanut tähän asti kummempia ongelmia.

Sitten se hankalin vaihe, eli silmät. Silmät ovat hyvin tärkeä osa ilmeen luomista, ja minä en ole kovin hyvä luomaan erilaisia ilmeitä vieläkään, joten saan jokaisen sarjakuvan viimeistelyvaiheessa palailla säätämään silmiä aina turhautumiseen asti. Kuhan ensin saa sen valkoisen pohjan oikein, niin loppu on hyvin pitkälti vain kokeilemista. Oikean ilmeen esille saaminen on vain milleistä kiinni. Sen lisäksi, että kulmakarvojen saaminen oikein on työn ja tuskan takana, niin toinen ongelma on silmien suuntaaminen. Joskus saan ne näyttämään oikeilta kertaheitolla, joskus taas en sitten niin millään. On ilmeissä kuitenkin kehitystä tapahtunut huomattavasti sitten alkuaikojen.

Lopuksi on vielä suhteellisen hankala vaihe, varjot. Tämä vaihe on hankala vain sen takia, että en täysin vielä ymmärrä varjoja. On niissä nyt enemmän järkeä, kuin aiemmin, mutta ei ne vielä sieltä parhaimmasta päästä ole. Sarjakuvissa käytän yksinkertaista varjotekniikkaa, jota olen jostain kumman syystä ruvennut kutsumaan nimellä Simple Shadows Ver 3.2. Tällä tarkoitan, että en pehmennä varjojen reunoja, enkä ole muutenkaan kovin pikkutarkka niiden suhteen, tosin kuin yksittäisissä kuvissa. Varjot ovat siinä mielessä itse aiheutettu haitta, koska TV-sarjassa hahmoilla ei niitä varsinaisesti ole. Ja kun on, niin silloin on yleensä kyse pienestä "läikästä" hahmon alla ja kamerasta kauempana olevat jalat ovat tummennettu. Varjot kuitenkin tuovat muotoja esiin ja elävöittävät kuvaa, joten niistä on tullut minulle pakkomielle.

Varjojen asetteleminen vie jonkin aikaa, jonka jälkeen hahmot ovat yleensä valmiit. Jos hahmot ovat kontaktissa joidenkin esineiden kanssa, tai esim. harjan pitää kiiltää, niin ne vielä toteutan tässä vaiheessa, ennen kuin siirryn seuraavaan ruutuun. Aivan, en piirrä vielä tässä vaiheessa taustaa mihinkään ruutuun, vaan piirrän ensin hahmot. Kun jokaisen ruudun hahmot ovat valmiit, palaan takaisin alkuun ja aloitan piirtämään taustoja. Miksi näin? Yksi syy on, että saan vähän enemmän miettimisaikaa. Taustat eivät tule kuitenkaan niin luonnostaan, että voisin piirtää ne sormiani napsauttamalla. Enkä osaa kyllä napsauttaa sormianikaan, että ei sen puoleen. Toinen syy on, että minun ei tarvitse vaihtaa koko ajan niin monen piirtotyökalun ja painetunnistuksen välillä. Tämä helpottaa myös erikokoisten pensseleiden muistamista. Eikä missään nimessä kaksimielistä ajattelua tuon edellisen lauseen kohdalla.

Siinäpä se päävaihe tiivistettynä olikin.

Muu härpäke

Tässä vaiheessa minulla on tapana pitää tunnin tai parin tauko, jos olen juuri saanut viimeisen ruudun valmiiksi. Tämä vain auttaa paikallistamaan ongelmakohtia. Sitten rupean käymään jokaisen ruudun yksi kerrallaan läpi ja tarkastan, että kaikki tarvittavat elementit löytyvät jokaisesta niistä. Samalla viilailen ilmeitä, jos niistä jotain parantamisen varaa löytyy.

Sitten muutan jokaisen ruudun kuvaksi ja kokoan kaikki yhteen läjään uuteen Photoshop-tiedostoon. Tämä vaihe vaatii koneelta kiitettävästi tehoa ja kiintolevytilaa. Omassa tapauksessa, kiintolevyltäni löytyy vain 40 gigatavua vapaata tilaa, joka tavallaan riittää, mutta ei riitä kuitenkaan... Siis ongelmana on, että Photoshop luo jopa 10 gigatavun kokoisia väliaikaistiedostoja, kun tasaan kuvien välityksiä. Väliaikaistiedostot kyllä poistuvat, kun käynnistän Photoshopin uudestaan, mutta huomattavasti mukavampaa olisi työskennellä ilman tuota ongelmaa. Mutta tämä ongelma on vain minun tapauksessani! Ongelman pääsyyhän on, että tiedoston resoluutio on 2480 x 27000 pikseliä ja pikseliresoluutio on jotain 300. Siihen sitten vielä päälle sarjakuvan ruudut, puhekuplat, tekstit ja muu härpäke, niin psd-tiedostolla onkin äkkiä kokoa 330 megatavua. Huomatkaa, että ruudut ovat vieläpä jpg-muodossa, eli pakkauksessa tapahtuu häviötä. En tiedä, pystyisinkö edes työskentelemään, jos ruudut olisivat esim. tiff-muodossa. Jos teidän koneenne kestää tuon kokoluokan piirroksia, niin antaa mennä vaan! Pienemmälläkin koolla tosin pärjää.

That's what she didn't say.

Eli kaikki ruudut samaan tiedostoon, otsikko paikalleen, ja asettelu alkakoon! Photoshopissa on sentään ominaisuus, jolla saa tehtyä tämän vaiheen suhteellisen nopeasti. Asettelemisen jälkeen luon uuden tason taustan ja sarjakuvaruutujen väliin, jonka värjään mustaksi. Tämän jälkeen leikin vähän valintatyökalulla, jotta saan ruutujen ympärille muutaman pikselin paksuisen viivan. Tämä on vain parin sekunnin homma. Sitten taustalle liukuvärjäys tuomaan vähän väriä sarjakuvan ulkoasuun, jonka jälkeen ruvetaan laittamaan puhekuplia dialogeineen paikalleen.

Toteutin tämän homman alun alkaen käyttämällä erillistä ohjelmaa, nimeltä Comic Life. Ajaa asiansa, mutta siitä puuttuu pari hyvin tärkeää toimintoa ja se on muutenkin kovin rajallinen. En voinut käyttää Photoshopia puhekuplien tekemiseen, kuin vasta 18. osassa. Koneessani ei yksinkertaisesti vain riittänyt RAM-muisti ennen tuota, jonka takia homman tekeminen oli vähintääkin rasittavaa jatkuvan järjestelmän jäätyilemisen takia. Oi sitä valinnan vapautta, kun sain ensimmäistä kertaa tehdä koko homman Photoshopilla! Tulee paljon parempaa jälkeä!

Tämä vaihe vie aikaa, koska minulla on tapana vielä ruveta säätämään dialogia parempaan päin näissä kohdin. Etenen ruutu kerrallaan kirjoittaen ensin sanottavat lauseet, jonka jälkeen laitan pohjalle puhekuplat ilman sakaroita. Niitä sitten sovittelen niin, että puhekuplat sopivat ruutuun ja tekstit puhekupliin, mutta pidän myös huolen siitä, että teksti ei tavutu. Tällä samalla metodilla sitten jatkan, kunnes ruudut loppuvat.

Tajusin tässä kirjoittaessa, että tuon automaattisen tavutuksenhan saa otettua pois päältä, mutta eipä se niin järkyttävästi haitannut kahta edellistä osaa tehdessä.

Tässä vaiheessa pidän tauon, jonka jäkeen luon uudestaan vilkaisun vuoropuheluun. Jos keksin johonkin kohtaan jotain parempaa, niin parantelen sitä ja korjailen kirjoitusvirheitä niin paljon, kuin kielitaitoni mahdollistaa. Sitten laitan puhekuplien sakarat paikalleen ja lisäilen muut mahdolliset symbolit sarjakuvaan (ks. IS - Part 19, Ruudut 6 ja 22). Käyn sarjakuvan vielä pariin otteeseen läpi, jonka jälkeen lähetän sen oikolukijalleni tarkistettavaksi.

Oikolukeminen kestää päivän tai pari. Sen pituuteen vaikuttaa minun ja oikolukijan vapaa-aika, sekä virheiden määrä. Tänä aikana kerkiän vielä korjata joitakin epäkohtia sarjakuvasta, jos sellaisia sattuu silmään. Samalla kirjoitan valmiiksi kuvauksen DeviantArtiin. Kun oikolukija antaa dialogin pohjalta puhtaat paperit, on sarjakuva valmis julkaistavaksi. Sitten parin päivän tauko, ja sama homma alkaa taas alusta.


No siitähän tuli aivan helvetisti tekstiä ja tämä oli vieläpä suhteellisen tiiviistetty versio! Täydennyksiä sarjakuvan tekemiseen liittyen tulee sitten ajan mittaa lisää omina blogautuksinaan.

Ensiaskeleet blogauttelun ihmeelliseen maailmaan

Päädyin sitten kokeilemaan blogin kirjoitusta! Mikäs sen mukavampaa, kuin tyhjentää vammaisen pääkoppansa sisältöä Internetiin toisten möllisteltäväksi. Pieni esittäytyminen lienee paikallaan?

Nimeni on Rich. Olen muusikko, videopeliharrastaja, tietokonenörtti, piirtäjä ja brony keskeltä metsää. Kirjoittelen tähän blogiin milloin mitäkin, mutta sen pääpaino on piirtoharrastuksessani. Kirjoitushetkellä olen ollut piirtäjä suunnilleen sen vuoden verran, eli harrastus on vielä melkolailla lapsen kengissä.

Sarjakuvat ovat aina olleet minulle tärkeitä, ja siihenpä piirämisharrastukseni keskittyykin. Piirrän kyllä myös yksittäisiä kuvia, mutta pääpaino on sarjakuvissa. Tällä hetkellä työn alla on Improving Skills-niminen ponisarjakuva, joka on saanut jopa yllättävän paljon huomiota. Kirjoitushekellä viimeisin osa on nro. 19, jonka sain valmiiksi pari päivää sitten. Osia tulee olemaan kaiken kaikkiaan n. 50 kappaletta. Siinä saattaa mennä parikin vuotta, mutta mikäs kiire tässä on. Sarjakuvan nimi kertookin sen idean hyvin pitkälti. 

Muusikko olen ollut kirjoitushetkellä muistaakseni seitsemän ja puoli vuotta. Periaatteessa olen ollut muusikko jo hieman pidempään, mutta rupesin laskemaan itseni muusikoksi vasta, kun aloin soittamaan kitaraa. Eli pääsoittimeni on kitara, mutta osaan soittaa hieman myös syntikkaa. Haluaisin soittaa myös bassoa ja rumpuja, mutta ainakaan tällä hetkellä ei ole varaa investoida moisiin tarvikkeisiin, eikä kyllä ole tarpeeksi tilaakaan. Lisäksi osaan säveltää ja tykkään laulaa, vaikka sitä en osaakaan.

Tietokoneet ovat olleet harrastukseni joku viitisen vuotta muistaakseni. Niillä kykenen tekemään vähän kaikenlaista, ja löytyyhän noita tällä hetkellä kämpästäni kokonaiset kolme kappaletta. Tavallaan tietokoneet innostivat minua aloittamaan peliharrastukseni. En ole kuitenkaan ollut aktiivinen pelaaja pitkiin aikoihin, ja homma onkin jäänyt tämän vuoksi keräämiseksi. Kirjoitushetkellä pelejä löytyy kokoelmasta 483 kappaletta. Valtaosa niistäkin on tietokoneelle.

Voisin satuilla harrastuksistani vaikka mitä tältä istumalta, mutta eihän minulla jäisi mitään sitten blogia varten, joten tämä saa riittää tältä erää. Blogin ulkoasukin kaipaisi vielä muutoksia, mutta kyllä se siitä ajan kanssa muotoutuu mieleiseksi.

PS. On muutan aivan pakko mainita, että on ihan pirun monipuolinen tämä Blogger! Helvetin hyvät muokkausmahdollisuudet, helppokäyttöinen ja kaiken lisäksi ilmainen. Tämän kanssa leikkiessä menee tunteja! En odottanut mitään näin hyvää.