Poneja

torstai 5. syyskuuta 2013

Välinetestausta - Osa 2

Tänään meillä on testissä astetta mielenkiintoisempi tavara, joka tunnetaan nimellä paristopyyhekumi!

paristopyyhekumi ja varakumeja.
Koko idea kuulosti sen verran huvittavalta, että päätin muutaman euron investoida kyseiseen härpäkkeeseen. Itse laite maksoi 5,90 euroa ja siihen kuului mukaan viisi kappaletta vaihtokumeja. 30 kappaleen vaihtokumipaketti maksoi 1,95 euroa ja postikulut olivat 4,50 euroa. Koko lysti tuli siis maksamaan 12,35 euroa! En nyt sanoisi, että mitenkään liian kallis hankinta.

Paristopyyhekumin idea on simppeli: Se on periaatteessa pieni pora, jonka kärkeen on kiinnitetty pyyhekumi. Pintapuolin tarkasteltuna, moottori on aika perinteinen ja halpa kapistus. Taisin viimeksi nähdä tuollaisen, kun purin jotakin lelua ollessani pienempi. Virtansa laite saa kahdesta AAA-paristosta. Eli periaatteessa tälläinen kapistus olisi suht. helppo kyhätä ominkin käsin. Ainoaksi ongelmaksi muodostuisi oikeastaan vain kotelo.

No ei kun kokeilemaan! Eilen testaamani pyyhekynät olivat jo niin tarkkoja kapistuksia käyttää, että en osannut paremmasta kuvitellakkaan... Ennen tämän laitteen kokeilemista. Paristokumilla saa pyyhittyä aivan järkyttävän tarkasti! Se on kuin lyijykynä, jonka kärki on tehty pyyhekumista! Jälkikin on hyvää! No tärkein ominaisuus oli vakuuttava. Heikkouksilta ei tosin vältytä.

No ensimmäisenä tulee mieleen, että kestääkö tämä laite 36 kumin verran käyttöä. Jotenkin minusta nimittäin tuntuu, että tuo kotelo on maksanut enemmän, kuin sen sisällä oleva elektroniikka. Tämä on vain aavistelua tosin. Kumien pitkäikäisyyskin vähän huolettaa, sillä ensimmäinen kumi kerkisi kulua jo merkittävästi, vaikka en montaakaan viivaa kerinnyt pyyhkimään sillä. Se on tosin odotettavaa, koska kumi pyörii aikamoista vauhtia. Lisäksi kapistus rupeaa haisemaan sähköautoradalta, kun pyyhkii kerralla vähän enemmän.

Paristokumilla pitää olla hellä kosketus. Jos painaa vähänkin liian kovaa, niin moottori ei jaksa pyörittää kärkeä. Totta puhutaan, niin jotain tälläista minä vähän odotinkin. Käynnistysnappi saisi olla sijoitettu vähän parempaan paikkaan. Se on nimittäin laitteen päällä, josta sitä on hieman inhottava painaa, ainakin jos käyttää kapistusta, kuten kynää. En sitten tiedä, miten laitetta on suunniteltu kädessä pidettäväksi, mutta kynäasento se ei ole.

Tiivistettynä:


Mielenkiintoinen laite, joka pyyhkii tarkasti ja hyvin. Sen käyttöikä pistää tosin mietityttämään ja siinä on pari hassua pikkuvikaa, jotka aavistuksen haittaavat käyttöä, mutta mistään vakavasta ei ole kyse. Jos tarvitset pyyhekynääkin tarkempaa pyyhkäriä, niin tästäpä siihen ratkaisu! Tarkemmaksi on vaikea pistää.

Seuraava laitetestaus tulee viimeistään vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa. Jos jotain mielenkiintoista tulee hankittua ennen sitä, niin teen sitten siitäkin blogautuksen. Ei niiden testattavien välttämättä tarvitse olla piirustustarvikkeita!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Välinetestausta - Osa 1

Mainitsin tuossa ohimennen edellistä kirjoitustani väsätessä, että tarkka piirrostyylini aiheuttaa ongelmia pyyhkimisen kanssa. No sitä se tekee ja valitettavan usein vieläpä. Usein tulee pyyhittyä tyyliin puolet hahmon naamasta, vaikka haluaisi piirtää vain sieraimen uusiksi. Sain siitä viime viikolla sitten tarpeekseni, ja päätin tehdä pari kallista ostosta. Ensimmäinen niistä on pyyhekynä!

Staedtler-pyyhekynä. Kuin lyijytäytekynä, mutta sisältö on pyyhekumia.
No oliko ostos sen arvoinen? No ainakin ensimmäisten testien perusteella! Pyyhekumi ei ole liian pehmeä, eikä liian kova, ja se pyyhkii hyvin ja tarkasti. Kyseisen kapistuksen ostamisessa on vain yksi haittapuoli: Niitä ei pysty ostamaan yksitellen.

FFFFFFFFFUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU...
No ainakin kynä riittävät.

Paljonko kynille kertyy sitten hintaa? No yhden kynän hinta on kokonaiset 1,88 euroa. Ei kuulosta paljolta, vai mitä? No kynät on ostettava kymmenen kappaleen seteissä, joten kerrotaan tuo 1,88 euroa vielä kymmenellä, niin saadaan loppusummaksi 18,8 euroa. Ostin lisäksi kolme kappaletta varakumeja, joiden hinta on 0,83 euroa kappaleelta. Eli loppusummaksi kertyi 21,29 euroa. Toimituskulut päälle, niin hinta nouseekin 27,19 euroon! Eikä siinä vielä kaikki! Tämähän on vain alviton hinta! ALV päälle, niin saadaan lopullinen hinta, eli 33,71 euroa!

Minua jäi hieman hämmentämään tosin yksi seikka... Tilaukseen oli merkitty lisäkulut-kohta, jonka arvoksi jäi 7,32 euroa. En tiedä mistä lisäkuluista oikein oli kyse, mutta en minä kuitenkaan joutunut niitä maksamaan. Olisivatko olleet jonkin sortin pakkauskulut tms. En valita asiasta. Tämä oli vain huomio.

Tiivistettynä


Perkeleen kalliita kyniä, mutta ainakin ensivaikutelman perusteella ovat sen arvoisia. Kyllä minä niistä tänne valitan, jos jotain valittamisen aihetta löytyy. Suosittelen kaikille, jotka harrastavat tarkkaa piirtämistä!

Miksikäs tämä kirjoitus on merkattu ensimmäiseksi osaksi? No näitä välinetestauksia tulee lisää tulevaisuudessa. Seuraava tulee vielä tämän viikon sisällä, sillä tämä ei ollut ainoa asia, jonka tilasin...