Poneja

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Paluu elämään

Siitä on hyvin pitkä aika, kun kirjoittelin mitään blogiini. Viimeksi taisin kirjoitella asiaa Space Engineers-pelistä joskus viime elokuussa. Sen jälkeen on tapahtunut vaikka mitä... ainakin minun mittakaavassani.

Jos olet sattunut lukemaan "neljän seinän sisällä"-kirjoitukseni, tiedät minun kärsineen jonkinlaisesta masennuksesta n. vuosi sitten. Masennus on nyt viimeinkin poissa, ja olen palannut piirtämään Improving Skills-sarjakuvasarjaani. En ehkä piirrä enää niin aktiivisesti kuin yli vuosi sitten, mutta tuloksia syntyy ja se on pääasia! Miten tämä paraneminen sitten tapahtui?

No kesti aikansa, kunnes sain varatuksi ajan... psykologille? Psykiatrille? En muista kummasta on kyse, mutta kumminkin kävin hänen kanssa keskusteluja TODELLA HARVAKSELTAAN. Yrittivät he minulle siellä masennuslääkkeitäkin tyrkyttää, mutta kieltäydyin niistä heti. Eivät ne olisi minua auttaneet, kun masennuksen syynä oli ihmissuhteiden puute. Eli tuolla mielenterveyskeskuksessa käyminen on ollut aika pitkälti ajanhukaan, mutta onneksi viimeinen käynti ei ole kaukana.

Se joka minut paransi masennuksesta, oli kuntouttava työtoiminta, jonka aloitin joulukuussa. Aloitin käymään paikallisella taidepajalla kahdesti viikossa neljä tuntia päivässä. Sain sieltä taas tuntuman piirtämiseen ja huomasin kehittyneeni merkittävästi puolen vuoden aikana, vaikka en ollut edes piirtänyt viivakaan sinä aikana. Sain myös idean ruveta kehystämään piirroksiani ja nyt niitä riippuukin jo kolme seinällä. Jo kuukauden taidepajalla käynnin jälkeen kykenin tekemään työtä itsenäisesti myös kotona. En jaksanut ihan neljää tuntia painaa päivittäin, mutta tein kuitenkin jotain! Pian sen jälkeen tartuin myös kitaraan ja rupesin säveltämään. Sitäkään en ollut tehnyt pitkiin aikoihin!

Nyt kaikki on melko hyvin. Piirtelen neljä tuntia joka arkipäivä ja kuuntelen musiikkia. Pelit ovat ruvenneet kiinnostamaan entistä paremmin, jonka takia jaksan keskittyä yhteen peliin pidempään kuin aikaisemmin. Kitaran soittaminen on jäänyt vähän jalkoihin viallisten varusteiden ja rahan puutteen takia, mutta muuten on asian ihan mallillaan. Taidepaja on tällä hetkellä valitettavasti lakkautusuhan alla, joka on kutistanut sosiaalisen elämäni taas minimiin. Se on kuitenkin vain tilapäistä ja kuntouttava työtoiminta jatkuu vielä jossain muodossa joskus kuukauden päästä. Harmittaa vain jos taidepaja lopetetaan, kun siellä oli kivoja ihmisiä.

Tästä vain kohti parempaa tulevaisuutta!

Ja Falloutin mielenkiintoista maailmaa...