Mielikuvitus rajana

Tässä jokin aika sitten ilmestyi elokuvateattereihin uusi Godzilla-elokuva. Katselin Cinemassacresta hahmon pitkäaikaisen fanin James Rolfen ns. arvostelua elokuvasta, jossa hän mainitsi (pienimuotoinen spoileri edessä) Godzillaa vastaan taistelevan monsterin olevan se sama monsteri, mikä muissakin elokuvissa. Hän ei suoraan sanonut, minkälaisesta monsterista on kyse, mutta tuon kuvauksen perusteella se on todennäköisesti joku kahdella tai neljällä jalalla kävelevä tumma liskomainen otus. Sellaisia ne monsterit ovat aina amerikkalaisissa elokuvissa, kun mielikuvitus ei parempaan kykene.

Ymmärrän kyllä, että ihminen luo asiat näkemänsä perusteella, mutta miksei sitä mielikuvitusta voisi edes yrittää vähän venyttää? Mitä jos edellä mainitun monsterin luoja olisi lisännyt hahmolleen ylimääräisen jalkaparin tai kaksi? Toisen pään? Kolme häntää? Tässä tietysti oletetaan, että kyseessä on sellainen liskomainen otus, mutta olipa otus minkälainen tahansa, niin siihen on hyvin todennäköisesti käytetty jonkin eläimen tai hyönteisen pohjaa, johon on sitten lisätty pieniä kosmeettisia yksityiskohtia, jotka tekevät pedosta aavistuksen mielenkiintoisemman näköisen vaikuttamatta kuitenkaan otuksen liikkumiseen tai taistelemiseen.

Gigginox. Toinen pää ei näy kuvassa, koska se toimii samalla häntänä.

James Rolfe mainitsi myös "arvostelussaan", että japanilaiset ovat paljon mielikuvituksellisempia. Vähän aikaa asiaa pohdiskeltuani, päätin ruveta komppaamaan häntä. Varmaan parhaiten asia tulee esille videopelikulttuurissa, jossa usein nähdään paljon mielikuvituksellisia luomuksia Japanista. Kun kerran monstereista ollaan puhuttu, niin otetaan nyt esimerkiksi Monster Hunter-sarja. Kyseinen sarja koostuu jatkuvista pomotaisteluista kookkaita monstereita vastaan, ja joukossa nähdäänkin vaikka minkänäköistä otusta. Esimerkkinä mainittakoon Gigginox-monsteri. Se on silmätön ja kumimainen otus, joka kiipeilee katossa, omistaa kaksi päätä, pystyy lentämään, panssaroimaan kehonsa, synnyttämään jälkeläisiä kesken taistelun ja mikä pahinta, se käyttää pääaseenaan vahvaa myrkkyä. Se on yksi omaperäisimmistä monstereista, jota olen nähnyt vähään aikaan. En tosin sano, etteikö pelisarjasta löytyisi yhtään geneerisen näköistä otusta. Kyllä niitäkin riittää. Japanilaiset vain ovat osanneet tehdä geneerisenkin näköisistä otuksista mielenkiintoisia.

Gaping Dragon

Toisena esimerkkinä toimii Dark Souls, jossa törmää myös kaikenlaisiin olioihin. Siinä omaperäisin näkemäni otus on varmaankin Gaping Dragon. Sillä on neljä paria siipiä, neljä jalkaa, käsipari, joita se käyttää välillä myös jalkoina ja jättimäinen suu täynnä satoja hampaita, jolla se pystyy tappamaan pelaajan yhdellä iskulla. Eikä siinä vielä kaikki! Tuo sama otus ei nimittäin syökse tulta! Sen sijaan se oksentaa jotain kamalaa mössöä hyvin suurelle alueelle. En tosin tiedä, mitä tuo oksennus aiheuttaa, kun olen sen onnistunut tähän asti välttämään. Veikkaan kuitenkin myrkytystä. No pääpointti kumminkin on se, että lohikäärmeitä ei ole koskaan ollut olemassa, ja tämän pelintekijät ovat myös ymmärtäneen pelin monstereita luodessa. He loivat ison oksettavan otuksen, jossa ei ole juuri yhtään perinteisen lohikäärmeen piirteitä, mutta he kutsuvat sitä siitä huolimatta lohikäärmeeksi. Mielikuvituksen venyttämisestä heille propsit!

The Legend Of Zelda: Wind Waker

Entäs sitten kaikki Nintendon tekemät pelit? Ne ovat täynnä mielikuvituksellisia olentoja ja asioita! Se sijaan, että Nintendolla keskityttäisiin tekemään parempaa grafiikkaa, panostetaan heidän peleissään estetiikkaan. Peleissä on pirteä ulkoasu ja vähintäänkin hyvä pelattavuus yhdistettynä toimivaan pelimekaniikkaan. Pirteällä ulkoasulla viittaan tässä väripalettiin ja taidesuuntaukseen. Hyvä esimerkki tästä on The Legend Of Zelda-pelisarja, jossa on koettu useita erilaisia taidesuuntauksia. Wind Wakerissa käytetään sarjakuvamaista cel-shading-ulkoasua, kun taas Twilight Princess näyttää huomattavasti realistisemmalta. Skyward Sword muistuttaa ulkoasultaan Twilight Princessiä, mutta värikylläisemmällä otteella, ja Wii U:lle tuleva The Legend Of Zelda-peli vaikuttaisi ennakkotietojen mukaan olevan sekoitus vähän kaikkea edellä mainittua. Sai sitä taas kuitenkin lukea Youtubesta kommentteja, että "Yhyy! Tämä ei ole realistisen näköinen Zelda-peli! Olette tappaneet lapsuuteni parhaimman sarjan!" ja "Taas tätä cel-shading grafiikkapaskaa"! Minä voisin tästä aiheesta puhua rivikaupalla, mutta päätän nyt vain lyhyesti ja ytimekkäästi todeta: Vitun ihmiset.

Luodaanpa välillä katsaus eurooppalaiseen ja amerikkalaiseen videopelikulttuuriin. Mitä tulee ensimmäisenä nykypäivän peleistä mieleen? Meikäläiselle tulee ensin mieleen kaikki ensimmäisen persoonan räiskintäpelit. Ei minulla ole mitään niitä vastaan, mutta kun ne kaikki ovat pohjimmiltaan samanlaisia nykyään. Otetaanpa esimerkki...

Nykypäivän FPS-peli. Ruskeaa ja bloomia. 

Olet jonkin amerikkalaisen erikoisjoukon sotilas lähitulevaisuudessa. Tehtävänäsi on sotia miljoonia kiinalaisia tai venäläisiä vastaan harmaan kellertävässä ympäristössä, mutta jollain ihmeen tavalla selviätte mahdottomimmastakin tilanteesta, koska vittu amerikkalaisen erikoisjoukon sotilas on aina maailman parhaiten koulutettu! Sinulle heitetään hirmuinen läjä aseita, jotka tuntuvat kaikki samalta käyttää vähän säädettyjen ballistiikkojensa ansiosta. Niillä sinun olisi tarkoitus selvittää lyhyt, helppo, suoraviivainen ja ylipäätänsä turha kampanja täynnä kliseitä, turhia hidastuksia, järkyttävästi skriptattuja kohtauksia ja typerää huumoria. Sitten se erikoisjoukon toiminta jollakin ihmeen tavalla vaikuttaa koko sodan kulkuun ja Amerikka voittaa taas kerran. Vittu jee.

Siis aina samaa paskaa! Kuvitelkaa kuinka erilaisia noista peleistä saisi aivan pienillä muutoksilla! Entäpä jos et olisikaan amerikkalaisen erikoisjoukon sotilas, vaan vaikkapa kiinalainen nuori eturintamalla, joka hädin tuskin osaa pitää asetta kädessään. Entä jos ei taistellakaan lähitulevaisuudessa, vaan vaihtoehtoisessa menneisyydessä? Siis ihan vain pari muutosta ja meillä on kokonaan erilainen peli!

Ja en tässä todellakaan tarkoita, että kaikki eurooppalaiset ja amerikkalaiset pelit olisivat samanlaisia mielikuvituksettomia tekeleitä. Kun tarkemmin asiaa miettii, niin pitkälti vain nämä niin sanotut "AAA-pelit" kuuluvat tähän kastiin. Indiekehittäjien pelit ovatkin sitten paljon mielikuvituksellisempia yleensä. Noista AAA-peleistä voisin luoda kokonaan oman blogautuksensa, kun se on nykyään kovin harhaanjohtava käsite.

Mutta päätän tämän blogin nyt tähän. En todellakaan muista, että sainko kaikkea ylös, kun tuo muisti ei toimi enää samalla tavalla kuten ennen, mutta eiköhän se idea tästä tule selväksi. Idea on kuitenkin, että kaikilla on erilainen mielikuvitus. Kaikki ottavat vaikutteita näkemästään, mutta vain osa heistä uskaltaa ottaa riskejä ja lisätä soppaan jotain uutta. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sellaisia ihmisiä pitäisi olla olemassa paljon enemmän, niin tämä maailma olisi huomattavasti mielenkiintoisempi paikka elää.