Istahdin tuossa äskettäin sohvalle virkistävän suihkun jälkeen ja rupesin ajattelemaan... Öh... En yhtään mitään. Päässäni ei kertakaikkiaan liikkunut mitään. Mielikuvitus ei laukannut tuttuun tapaansa, en tuntenut mitään, enkä kiinnittänyt huomiota yhtään mihinkään vaan tuijotin tyhjää. Sitten suljin alitajuisesti silmäni ja tunsin jonkin oudon nytkähdyksen päässäni, aivan kuin olisin pudonnut tai jotakin. Siinä samassa havahduin ja painun vähän ihmetellen tietokoneen äärelle.
Menin Suomi24-sivustolle tarkastamaan, että olin muistanut siirtää ja poistaa kaiken eilisen sähköpostimuutokseni jäljiltä. Suomi24:n sähköposti toimii näet nykyään kovin kämäisesti, joten päätin luoda uuden paremman sähköpostin, johon ohjaan sitten kaiken viralliselta kannalta tärkeän liikenteen. No joka tapauksessa, huomasin siinä etusivulla suositun keskustelunaiheen: Kiinnostavat naiset ovat harvinaisia. Itse kyllä korjaisin otsikkoa muotoon: Kiinnostavat IHMISET ovat harvinaisia. Siltä minusta on tuntunut jo pidemmän aikaa.
Tätä aihetta muistaakseni sivusin "neljän seinän sisällä"-kirjoituksessani, mutta tuo keskustelunaihe nosti päässäni kysymyksen esille: Millainen on mielestäni mielenkiintoinen ihminen? Siihen en osaa vastata, sillä tällä hetkellä kaikki ihmiset vaikuttavat tylsiltä. Kukaan ei puhu koskaan mitään mielenkiintoista ja tuntuu, että kukaan ei oikein uskalla olla täysin oma itsensä. Kovin monella on hirmu sulkeutunut ajattelutapa ja helposti saavutettavissa oleva päämäärä. Harva uskaltaa pistää rimaa korkealle ja lähteä toteuttamaan jotain mahdottomalta tuntuvaa unelmaansa silmät kiiluen ja omaa tekniikkaa käyttäen. Tästä herääkin kysymys, että onko kukaan oikeasti edes onnellinen?
Mikä minun unelmani on? Että mikä minut tunnetaan koko maailmalla vielä kuolemani jälkeenkin. Haluaisin olla tunnettu piirtäjä, perustaa kuuluisan heavy metal-bändin, luoda videopelejä, käydä avaruudessa, rakentaa avaruuslaivan, auttaa ihmiskuntaa luomalla jotakin hyödyllistä teknologiaa ja niin edelleen. Unelmia riittää, mutta kaikesta tuosta edellä mainitusta olen valmis luopumaan vain yhden unelman takia: Aidon onnellisuuden. Valitettavasti siihen leikkiin tarvitaan kaksi, ja jos olet lukenut aiempia kirjotuksiani, tiedät että se ei ole minulle helppoa.
Jos minä haluan olla (aidosti) onnellinen, on minun löydettävä itselleni kumppani, joka oikeasti rakastaa minua ja minä häntä. Mutta jos ihmiset eivät herätä minussa kiinnostusta, miten voin koskaan löytää sielunkumppanini? Minun pitäisi löytää juuri se oikea henkilö, mutta kuten arvata saattaa, se on aivan järkyttävän vaikea tehtävä, mutten usko sen kuitenkaan olevan mahdoton.
Ja tässä kohdassa tulee vastaan se rima, josta aiemmin ohimennen mainitsin. Meikäläisen rima on asetettu hyvin korkealle, mutta sen ylittäminen ei ole mahdotonta. Helposta tehtävästä ei kuitenkaan ole kysymys, joten on lähdettävä hitaasti liikkeelle vähän alemmalta tasolta. Tässä tapauksessa ensimmäinen haaste olisi päästä eroon sosiaalisten tilanteiden pelosta ja löytää se mielenkiinto ihmisistä. Toivon mukaan tätä ongelmaa lähdetään korjaamaan jo tämän kuun lopussa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti